2017/02/27

Mitä oikeasti söimme

Minulla on jo pitkään ollut todo-listallani kirjoittaa tällainen pienimuotoinen lista siitä mitä oikeasti söimme ihan tavallisena viikkona. Veikkaisin, että tämä lista olisi aika erilainen jos meillä ei olisi lapsia. Söisimme luultavasti enemmän tai vähemmän improvisoiden ilman lapsia kun taas lasten kanssa haluan olla tarkempi ja suunnitella ruuat etukäteen jotta välttyisimme turhilta nälkä-kiukkukriiseiltä. Olen toisaalta hieman huvittuneesti nauranut näille minun tarkoille viikkoruokasuunnitelmille. Olen tosi hyvä tekemään ruokasuunnitelmia mutta nämä suunnitelmat ovat kuitenkin yksi asia ja arki ja on jotain ihan muuta. Koskaan ei tiedä mitä viikolla tulee vastaan. Tuleeko sitä ruokaa oikeasti laitettua vai kenties syötyä ulkona vai ehkä jopa otettua pakkasesta hätävara-ruokia kiireen keskellä?! No nythän se selviää, tältä meidän ruokaviikko näytti noin niinkun oikeasti..

Maanantaina:
Illallinen - Palsternakka-kesäkurpitsasosekeittoa raejuustolla, ruispalaa, maitoa
Iltapala - Banaani-verigreippi smoothiet, näkkileipää.

Tiistai:
Illallinen: Mandariinirosmariinikanaa riisillä, salaattia, maitoa (kastike otettu pakkasesta)
Iltapala - Jugurttia ja leipää juustolla.

Keskiviikko:
Illallinen - Palsternakka-kesäkurpitsasosekeitto, keitettyä kananmunaa, leipää, maitoa
Iltapala - Isot marjahedelmäsmoothiet (Jungle Juice Barissa)

Torstai:
Illallinen: Lapset: soijakastikkeeseen dipattavaa kanaa, riisiä, salaattia, Aikuiset: Sushi-takeawayt
Iltapala: Luomunakkeja ketsupilla

Perjantai:
(Aikuiset keskenään ravintolassa ja lapset isovanhempien kanssa kotona)
Illallinen: Jauhelihakeittoa, leipää, maitoa
Iltapala: Sipsiä ja dippiä, hedelmiä

Lauantai:
Aamiainen: Rahkajugurttia, tuorepuristettua appelsiinimehua, leipää leikkeleellä
Lounas: Retkileivät paprikalla ja leikkeleellä + kaakaojuomat (patikkaretkellä)
Illallinen: Nyhtökaura-avocado-wrapit kasviksilla ja tsatsikilla
Iltapala: Hedelmäsalaattia ja pistaasipähkinöitä

Sunnuntai:
Aamiainen: Rahkaa marjoilla
Lounas: Lämminsavulohta ja perunaa, kurkkutikkuja
Illallinen: Bourgogne-lihapataa riisillä, synttärikakkua
Iltapala: Karjalanpiirakoita juustolla, omenaviipaleita

Ei se viikko ihan suunnitelmien mukaan mennyt ja huomaan, että tällä viikolla meillä on syöty aika paljon tiettyjä aineksia kuten esim. leipää. Toisaalta kalaa olisi voinut taas syödä enemmän. Onneksi kuitenkin hedelmiä ja kasviksia näytti kuluvan tällä viikolla ihan reilusti. Tällaista se meidän ruoka-arki sitten oli.

Mitä ruokia teillä oikeasti syödään? Teetkö sinä ruokasuunnitelmia ja pitävätkö ne?

-Såfin

8 kommenttia:

  1. Kylläpä ajatukset ovat menneet samaa suuntaan! Olen tehnyt viime viikon illallisista samanlaisen postauksen, tulee tosin vasta myöhemmin tällä viikolla. Siinä juuri kirjoitan, kuinka kiinnostavaa on lukea muiden ruokailutottumuksista - mielenkiintoinen postaus siis sinulla :)
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa.. sattuipa sitten ajatukset yhteen! :) Meillä ainakin tuntuu siltä, että arki on aika menevää ja siitä syystä suunnitelmatkin voi muuttua hetkessä. Jään odottamaan teidän perheen listaa.. <3

      Poista
  2. Kivaa lukemista! Lisää tälaisia listoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit! Ehkä teen toistekin :)

      Poista
  3. Suunnittelen, ja aika hyvin pysyn suunnitelmissa! Monta kertaa olen meidän kuukauden ruokalistat kirjoittanut blogiinikin, vaikka ne kuukaudesta toiseen ovat melkein samanlaisia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, oon sulle vähän kade että pystyt toteuttamaan suunnitelmat niin hyvin! Pitääkin käydä kurkkaamassa teidän ruokalistaa! :)

      Poista
  4. Meillä tehdään listat aina viikko kerrallaan, jotta pystyttäisiin reagoimaan mahdollisimman hyvin viikon muuttuviin tekijöihin. Usein lista pitääkin paikkansa, mutta tulee meille myös niitä yllättäviä juttuja tai päähän pistoja jolloin turvaudutaan pakastimen antiin tai valmiiseen pöytään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika samalla meiningillä mennään! Meilläkin tosiaankin tehdään listat aina viikko kerrallaan ja tehdään ostokset sen mukaan.. Sitten ehkä joku ostettu jauhelihapaketti siirretäänkin pakkaseen koska tuli käytyä esim. ulkona syömässä! :)

      Poista