2017/08/03

Taloprojekti ja seinät

Nythän on niin, että emme melkein ole pysyneet housuissamme rakennusprojektimme suhteen. Niin malttamattomina olemme odottaneet, että näkisimme pohjarakenteet ja kellarin seinien valmistuvan. Kellarin seinät valettiin viime viikolla ja niitä varten rakennettiin muotit (johon se betoni kaadettiin) ja ennen sitä betonin tueksi asetettiin raudotuksia ja muita tukia. Olimme tämän ajan päättäneet pysytellä mökillä sillä tiesimme, että meidän rakennusmiehet osaisivat hommansa paremmin kuin hyvin myös silloin kun emme ole paikalla. Silti soittelimme mökkiviikon aikana kerran meidän hyvälle ystävälle joka asuu naapurissa ja kysyimme jos hän voisi käydä kurkkaamassa miltä meidän rakennusprojekti näytti edistyvän. No sitten tulimme viikon jälkeen kotiin mökiltä ja ajoimme suorinta reittiä tontille ja siellä ne olivat.. talomme SEINÄT!!

.. tai noh, kellarin seinät! Minun ensimmäinen reaktio oli kuitenkin outo. Olin heti vähän skeptinen meidän talon kokoon. Se näytti niin pieneltä. Kysyin ihan tosissani, että mahtuuko tuohon edes sohva. Olen kokoajan ajatellut, että rakennamme v-a-l-t-a-v-a-n ison talon ja nyt se meidän isohko unelmatalo oli saanut ääriviivat jotka näyttivät pienemmiltä kuin olin ajatellut. Ehkä tämä kaikki liittyy siihen, että aiemmin kaikki on ollut vain haavetta ja höttöistä vaaleanpunaista unelmaa. Nyt tuleva talomme on todellinen ja todellisuudella on myös mittansa. Meidän isi-ihminen naurahti minun reaktiolle ja vakuutti, että yhdessä kerroksessa meidän uudessa talossa on yhtä paljon neliöitä kuin meidän nykyisesessä kodissa yhteensä. Ja kyllähän siihen tulee yli 200 neliötä - luulisi sen riittävän. Heh..

Tällaisissa tunnelmissa menemme nyt ja muutaman viikon sisään talomme saa lisää ääriviivoja kun loput seinät toimitetaan elementteinä ja nostetaan näiden kellariseinien päälle..

-Såfin 

4 kommenttia:

  1. Se on jännä, kuinka pienelle ne pohjat monesti näyttää, mutta sitten kun ulkoseinät on pystyssä niin pystyy jo hieman paremmin hahmottamaan. Mielenkiinnolla seurailen teidän projektia, harvemmin tulee vain kommentoitua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin kyllä aivan täysin tilanteesta. Olin jotenkin ajatellut sen olevan niin iso ettei mielikuvituksieni talo varmaan olisi edes mahtunut koko tontille.. Hahaa.. :D

      Poista
  2. Hih, mä voin samaistua tuohon hämmästykseen! Silloin kun tultiin ensimmäisen kerran katsomaan tätä kotiamme, ilmoitin jo pihassa, ettei noin pieni talo kyllä taida olla tulevaisuudessa sopiva. Sisällä olikin entiseen verrattuna hurjasti tilaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy vain luottaa siihen, että tämä on luontainen reaktio. Ehkä se jo näyttää isommalta kun se saa vähän volyymia: loput seinät, katto, ikkunat jne.. :D

      Poista