2017/08/27

Retki Suomenlinnaan on aina tunteellinen

Meille Suomenlinnassa vieraileminen on aina tunteellinen paikka. Ei niinkään siksi, että se on täynnä kauniita taloja ja paljon vanhaa historiaa ylipäätään vaan siksi, että myös pala meidän perheen historiaa on siellä. Me menimme nimittäin naimisiin Suomenlinnan kirkossa kesällä 2010. Sinä päivänä oli yli 35 astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Vierailimme taas reilu viikko sitten Suomenlinnassa ystäväperheemme kanssa ja myös silloin saimme nauttia (melkein hiostavasta) kuumasta säästä. Suomenlinnassa on kesäisin tosi paljon turisteja, niin oli myös nyt. Kuljimme kahden vaunun levyisessä kulkueessa pitkin mukulakivisiä polkuja. Meidän seurueen pienin tyyppi istui tyytyväisenä vaunuissa ja päästeli kurkusta hassuja ääniä vaunujen hytkyessä poluilla. Kuumuus vaikutti myös meidän poikiin, sillä meidän 3-vuotias nukkui ensimäistä kertaa yli vuoteen päiväunet rattaissa. Me muut kävelimme jänniä käytäviä pitkin ja ihmettelimme mitä pimeissä huoneissa ja varastoissa on mahdettu säilyttää ennenvanhaan..



Suomenlinnan vierassataman läheisyydessä söimme kalakeittoa ja (poikkeuksellisen kaunista) pyttipannua. Turistit viereisessä pöydässä olivat superinnoissaan paikan näkkileivästä ja söivät sitä antaumuksella. Kävelimme ruokailun jälkeen meidän hääjuhlapaikan ohi jossa silloin juhlimme juuri alkanutta liittoamme. Ihania muistoja. En vielä tänäkään päivänä tajua sitä miten se meidän juhlapäivä meni niin nopeasti ohi. Olimme niin onnellisia ja ympärillämme oli kaikki ystävämme ja sukulaisemme. Meidän juhlat olivat juuri täydelliset ja meidän näköiset. Nyt kävellessä jälleen samoissa maisemissa nämä muistot palautuivat vahvasti mieleen. Näimme jopa hääparin juhlaseurueineen jotka juuri olivat siirtymässä juhlasaliin viettämään hääjuhlaa. Ai että!

Iltapäivällä kierroksemme loppupuolella Suomenlinnan ylle nousi synkkiä pilviä ja satoi 10 minuuttia, KAATAMALLA. Se ei siis ollut mikään pikkuinen kesäsade vaan kastuimme ihan kunnolla. Ei siinä voinut muuta kuin nauraa. Kaiken huippu oli, että päätimme hätäisesti juosta suojaan sateelta lähimpään tunneliin. Ryntäsimme kuin päättömät kanat pitkin polkuja, emmekä löytäneet yhtään suojaa ennen kuin sade olikin jo loppunut. Hahaa.. Niin tyypillistä.

Suomenlinnassa seikkaileminen on ihan huippukivaa ja siellä on niin paljon näkemistä, ettei päiväretki meinaa riittää. Kiva päivä tuli päätökseen kun kurvasimme jätskikioskin kautta veneelle ja suuntasimme kotisatamaan..

Milloin sinä olet viimeksi vieraillut Suomelinnassa? Entäs oman hääjuhlapaikan seudulla?

-Såfin

4 kommenttia:

  1. Minä en ole koskaan käynyt Suomenlinnassa vaikka olen jopa asunut lapsena Helsingissä. Ehkä ensi kesänä. (Tuon lauseen olen sanonut jo monesti aiemminkin). Meidän vihkikirkon ohi on tullut välillä ajettua. Hääjuhlapaikalla olen käynyt kerran meidän häiden jälkeen kaverin häissä, mutta siitäkin on jo 12 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih! Teidän pitää ehdottomasti joskus käydä Suomenlinnassa. Siellä on niin paljon nähtävää ja koettavaa. :) Omalla hääpaikalla vieraileminen on samalla hieman outoa ja hyvin tunteellista! <3

      Poista
  2. Suomenlinna on pitkään ollut meidän pitäisi käydä-listalla sillä ollaan miehen kanssa käyty molemmat siellä joskus ihan pieninä lapsina. Meidän hääpaikalla me sen sijaan piipahdetaan hyvin useinkin sillä se on ihan täällä omalla kylällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomenlinnassa kannattaa kyllä käydä! Jotenkin kuvittelisin että se on sellainen paikka jossa teidän koko porukka viihtyisi :)

      Poista