2018/08/23

Pienten lasten kalastusharrastus

Viime vuonna kirjoitin siitä miten meidän lapset eivät juurikaan jaksaneet keskittyä kalastamiseen. Jaoin teidän kanssa hulvattoman kuvasarjan meidän silloisesta muutaman minuutin pituisesta kalastustuokiosta. Vaikka intoa on aina löytynyt kalastamiseen, niin lapsilla ei aiemmin ole ollut keskittymiskykyä istua paikoillaan odottamassa kalasaalista. Tänä kesänä tilanne muuttui. Kummatkin pojat hurahtivat kalastamiseen. Joka päivä meidän pojat kyselevät milloin voisimme lähteä taas kalaan. Näin arkena kalastusretkiä on ehkä hieman vaikea järjestää, mutta yritämme edelleen viikonloppuisin päästä vesille niin, että pojat saisivat kalastaa. Tänä kesänä olemme saaneet yli 40 kalaa jotka kaikki ovat olleet riittävän suuria syötäviksi. Takaisin järveen ja mereen olemme päästäneet ainakin saman verran. Aikamoista. Voitte siis kuvitella, että meillä on syöty aika paljon erilaisia kalaruokia kesän aikana..

Suurin osa kesästä meni onkiessa mato-ongella mutta pari viikkoa sitten päätimme, että pojat saavat alkaa treenaamaan virvelin käyttöä. Se pitää kalastajan eri tavalla aktiivisena. Hankimme lapsille sopivankokoiset ja helppokäyttöiset virvelit ja niillä olemme nyt kalastaneet muutamaan otteeseen. Saimmekin kaikkien aikojen suurimman kuhan juuri virvelillä ja siitä pojat riemuitsivat kovasti. Olemme pitäneet tärkeänä myös syödä kaikki kalat jotka olemme vedestä nostaneet. Se on minusta hyvä opetella jo näin pienenä. Pääosin olemme grillanneet ja savustaneet kalat. Jotkut niistä ovat päätyneet kermaviilimössöön leivän päälle ja osan olemme syöneet sellaisenaan perunan ja tillin kanssa. Sanoisin, että tässä vaiheessa voisimme jo kutsua kalastamista ihan harrastukseksi, niin paljon olemme viettäneet sen parissa aikaa tänä kesänä. Sain iloisen vastaanoton kun sanoin lapsille, että hehän voisivat tehdä tästä ihan ammatin joskus. Minun pienet kalastajamiehet. 

Harrastetaanko teillä kalastamista?

-Såfin

PS. huomaatko hauskan tilannekuvan kun kala yritti hypätä karkuun juuri kuvaa ottaessa..?

2 kommenttia:

  1. Meillä pojat tykkää kovasti onkia tai uusimpana villityksenä yrittää napata muikkuja haavilla :) Virveleistä ovat haaveilleet, mutta ollaan luvattu ne vasta kun saadaan laituri kuntoon tai moottorivene mökille asti. Toivottavasti siis jo ensi kesänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että teilläkin tykätään kalastamisesta :D Muikkuja haavilla, hihii.. siinäpä siis haastetta kerrakseen! <3

      Poista