2018/10/07

Syksyn hauskat oivallukset

Hengitin syvään sisään kylmää syysilmaa. Se oli sellainen sisäänhengitys jonka myötä tunsin miten happi ja energia levisi koko kehoon. Tämä on se syy minkä takia pidän syksystä. Ilma on raikas, värit ovat iloisia ja jokainen auringonsäde tuntuu jotenkin erityisen arvokkaalta. Me saimme eilen viettää unelmiemme päivää mökkisaaressa. Tuuli lähenteli nollaa ja samoin myös ilman lämpötila varjossa. Aurinko paistoi kuitenkin kirkkaalta taivaalta ja lämmitti meitä. Me vietimme koko päivän ulkoilmassa ja hengitimme. Hengitimme sitä raikasta syysilmaa. Tällaisena päivänä on hyvä nauttia syksystä ja samalla tehdä.. kröhöm.. erittäin tärkeitä havaintoja:

1. Murphyn laki pätee myös syksyllä. Meidän pojat viihtyvät todella hyvin keskenään mökkisaaressa. Tällä kertaa heidän leikit tapahtui laakealla kalliolla veden läheisyydessä. Vitsailimme siinä vieressä seistessämme, että olisi tyypillistä jos jompikumpi heistä tippuisi nyt veteen. Kymmenen minuuttia myöhemmin niin myös kävi. Meidän 4-vuotias tippui veteen. Kuivattelimme kastuneita housuja ja lenkkareita kodassa ja lämmittelimme jäätynyttä pientä miestä. Onneksi ei käynyt pahemmin.

2. Vesi on erityisen kirkasta tähän aikaan vuodesta. Todella kaunista. Mutta samalla se tekee myös kalastamisesta hieman tylsää, sillä ei voi arvuutella ja toivoa, että koukun läheisyydessä olisi kala sillä kirkkaassa vedessä voi hyvin nähdä, ettei toivossa edes kannata elää. Heh.

3. Kärpässienet ovat kauniita. Löysimme poikien kanssa ison rykelmän kärpässieniä ja ihailimme niitä pitkän aikaa. Olin myös vähän ylpeä sillä samalla hetkellä olin siirtänyt kaiken sienitietouteni eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Se kiteytyy seuraavasti: ”nuo kärpässienet ovat sitten tosi myrkyllisiä”.

4. Jos olisin hämähäkki välttäisin rakentamasta kotiani savupiippuun. Ne eivät ole oivallisia paikkoja asua näin syksyisin. Me grillasimme makkaraa kodassa ja pikkupojat katselivat tulta ja tikuissa lämpeneviä makkaroita. Yhtäkkiä huomasimme hämähäkin joka laskeutui savua pakoon alas savupiipusta.. "äitiii.. katso iso hämäh.." ja se tarina loppui siihen.

Tällaista tänään oli mielessä. Mitä sinun syksyyn kuuluu? Oletko tehnyt omia oivalluksia?

-Såfin

PS. tämän myötä laitoimme myös mökkimme talviteloille ja palaamme jälleen viettämään viikonloppuja kaupunkiin!

1 kommentti: