Lapset kasvavat ja pyörät vaihtuvat

Meidän lapset ovat aina tykänneet pyöräilemisestä. Olemme aloittaneet pyöräilyn lasten kanssa heti vauvavuonna. He ovat saaneet istua miedän vanhempien pyörien kyydissä ja kulkeneet itse kolmipyöräisellä, potkupyörällä ja myöhemmin myös tietenkin omalla pyörällä. Aiemmin olemme liikkuneet yhdessä niin, että pojat ovat olleet pyörien päällä ja me vanhemmat olemme kulkeneet kävellen vieressä. Meidän pienempi 4-vuotias on kulkenut vielä tähänkin päivään asti pääosin potkuttelupyörällä, sillä hän pääsee sillä aikamoista vauhtia verrattuna nopeuksiin jotka hän saavuttaa perinteisellä polkupyörällä. Tänä syksynä hieno McQueen-potkuttelupyörä jäi hänelle liian pieneksi ja on aika siirtyä vihdoin normipyörään. Samaan aikaan meidän vanhempi 7-vuotias vaihtoi 16-tuumaisen pyöränsä isompaan 20-tuumaiseen. Sitähän luulisi, että tällainen muutos ei olisi kovin kummoinen mutta tilanne on päinvastainen. Meidän perheen ensimmäinen yhteinen pyöräilyretki päätyi itkuun ja raivoon. Yhtäkkiä nuorempi ei pysynytkään isoveljensä vauhdissa ja isoveli ei pysynyt tiellä. Miten tässä nyt näin kävi?

On luonnollista, että meidän 4-vuotias turhautuu hitaampaan vauhtiin, mutt en todellakaan osannut odottaa, että myös isomman lapsen pyörän päivittäminen aiheuttaisi mutkia matkaan. Isommalla pyörällä vauhti pääsee isompien renkaiden ja vaihteiden takia yltymään kovemmaksi kuin koskaan aiemmin. Samalla tiukka keskittyminen liikenteeseen ei ehkä vielä ole verrattavissa saavutettuun tuntinopeuteen Mielenkiintoinen oksilla hyppivä orava saattaa saada katseen kääntymään muualle ja kovassa vauhdissa tämä voi jo tarkoittaa, että pyörä äkkiä on autotiellä. Me tajusimme nopeasti tilanteen ja aiemmin niin mukavat perhepyöräilyretket ovat tällä hetkellä jotain ihan muuta. Tällä hetkellä treenaamme uusien pyörien kanssa liikkumista. Paras treeni on kun pääsee liikkumaan jommankumman lapsen kanssa kaksin.

Huomaan jatkuvasti huikkaavan meidän esikoiselle, että hän muistaisi pitää katseensa tiessä. Samalla kun koen sen turvallisemmaksi pysytellä jalan hänen vieressä, en yksinkertaisesti enää pysy edes juosten hänen vauhdissa. Joku taisi unohtaa mainita, että äitinä oleminen vaatii myös pikajuoksutaitoja. Heh. Minun on siis jatkossa otettava oma pyörä alle ja toivoa, että suulliset ohjeet riittävät ohjeistukseksi. Meidän nuoremman kanssa taas treenaamme vauhdin nostamista ja pikkuhiljaa uskon, että hänenkin kanssa pääsemme jo tekemään ihan kivoja lenkkejä. Onneksi meillä on nyt ollut juuri täydelliset säät pyöräilytreeneihin. 

Onko joku muu huomannut haasteita isompaan pyörään vaihtaessa?

-Såfin

PS. kuvasaldo meidän pyöräilyretkiltä on aika lähellä nollaa, koska ne ovat.. kröhöm.. aika vauhdikkaita. Voitte´kuitenkin yllä olevien kuvien avulla tehdä mielikuvitusharjoituksen jossa voi kuvitella kaksi huliviliä pyörien päällä syksyisissä maisemissa. Hihii..