2018/11/20

Vuoden 2019 paras perhekalenteri (sis. Arvonta)

On hurjaa ajatella, että tämä vuosi on pian paketissa ja on aika alkaa miettimään vuotta 2019. Meidän perheen arjessa on vuoden takaiseen verrattuna tapahtunut melkoisia muutoksia. Suurin niistä on se, että olemme astuneet sisään koulumaailmaan kun meidän esikoinen aloitti ykkösellä elokuussa. Se tuo mukanaan uusia haasteita kuten se, että yksi lapsistamme liikkuu jo pian itsenäisesti suuressa maailmassa ja hänellä on paljon omia menoja joista hänen pitäisi pikkuhiljaa alkaa pitämään huolta itse. Kerroin aiemmin siitä miksi arki muuttuu kiireisemmäksi kun lapset kasvavat. Meidän on aika opettaa pojille miten aikataulua hallitaan. Heidän pitää pian osata lukea koulun lukujärjestystä itse ja olisi hienoa jos he pikkuhiljaa myös oppisivat ymmärtämään arkiviikon kulkua harrastuksineen ja menoineen. Saimme yhteistyön merkeissä tähän loistavan työkalun Yours Mine Design:ilta..

Tämä perhekalenteri oli meillä käytössä jo viime vuonna ja olemme vannoutuneita käyttäjiä. Sen idea on yksinkertainen mutta toimiva. Siinä on viisi saraketta ja jokaiseen sarakkeeseen kirjataan yhden perheenjäsenen menot. Tällä tavalla saan itse hyvän katsauksen meidän viikkoon. Sen avulla bongaan myös ne.. kröhöm.. logistiset painajaiset. Parasta tässä perhekalenterissa on se, että koko porukka voi yhdessä koristella valkoiset sivut hauskoilla tarroilla. Tarrojen liimaaminen on meidän poikienkin mielestä ihan parasta puuhaa. Meillä on heidän mukaan tammikuussa sekä joulu että pääsiäinen. Hihii.. Oikeasti meidän tammikuu alkaa sillä, että palaamme perheen yhteiseltä lomamatkalta Kanariansaarilta ja siitä hyökkäämme heti pyörittämään arkea. Muutaman viikon päästä vielä melko valkoiselta näyttävä kokonaisuus on varmasti täynnä merkintöjä. Mutta ei hätää, onneksi on perhekalenteri.

Hienoa tässä kalenterissa on sen muokattavuuden lisäksi se, että se on suunniteltu ja tuotettu  täällä Suomessa ja sama pätee hauskoihin tarra-arkkeihin. Todella hyvä ja etenkin hauska kokonaisuus!

ARVONTA: Haluatko sinäkin voittaa perheellesi Yours Mine Design:in ihanan perhekalenterin tarroineen? Kurkkaa hauskat tarrat Yours Mine Design:in verkkosivuilta ja kerro alla olevassa kommenttikentässä mitkä ovat sinun suosikkisi. Muista mainita myös sähköpostiosoitteesi. Arvontaan voi osallistua 30.11 asti. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

-Såfin

/Yhteistyössä Yours Mine Design/ 

18 kommenttia:

  1. Meidän vuosi tarrat olis hyödyllisiä, mut pastelliset söpöjä!😍 sanni.v.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Meilläkin on useamman vuoden ollut käytössä perhekalenteri. Yleensä Muumi-versio. Tämmöinen valkoinen olisi tyylikäs vaihtoehto seuraavalle vuodelle (vaikka muumeistakin tykkään 😉).

    VastaaPoista
  3. Tykkään noista pastellisista tarroista! :) Mukana arvonnassa. (meiju84(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  4. Nuo pastelliset tarrat olis huippuja, joten mukaan arvontaan.
    nelliina (@)yahoo.com

    VastaaPoista
  5. Meidän vuosi-tarrat olisivat käytännölliset, vaikka pastelli tarrat toisivat myös mukavaa sävyä kalenteriin 😍 Tämä kalenteri tulisi kyllä hyvään käyttöön ensi vuonna kun kaksi muksua aloittaa hoidon ja harrastukset! wufffe@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Meidän vuosi tarrat oli hauskan näköisiä ja piristäisi kivasti. sanna.e.koskinen@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Pastellitarrat ovat ihania!
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  8. Meidän Vuosi -tarrat sopii meille.
    aiholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista
  9. Meidän tulevaan vuoteen sopisi pastelliset parhaiten. Loppukeväästä perhe on täydentymässä neljännellä jäsenellä ja taas ollaan hetki hukassa neuvola-aikojen, esikoisen harrastusten ja töiden suhteen... Kalenteri toisi kaivattua selkeyttä! :)

    Jii.Lehtonen@luukku.com.

    VastaaPoista
  10. Pastellitarrat on nätit!
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  11. Meidän vuosi tarrat olisi meille juuri sopivat, menoja on jos vaikka minkälaista ja harrastusta. -henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Meidän vuosi-tarrat on mun suosikki.

    Kalenteri on ihana!

    VastaaPoista
  13. Nuo pastellitarrat :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Ihana kalenteri! Nuo Meidän vuosi -tarrat on kivoja.
    ainosuklaa@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Meidän vuosi :)

    anniina.lang96@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Pastellivuosi-tarrat. Kalenteri varmasti helpottaisi aikataulutusta ja muistamista meidänkin perheessä. riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  17. Meidän vuosi tarrat on kivoja �� t.kokkonen@hotmail.com

    VastaaPoista