2015/10/15

Valokarnevaalit

Valot vilkkuvat, tunnelma on ihanan syksyinen, lapset ovat innoissaan heiluttamassa valokeppejään ja kinuamassa lisää herkkuja vanhemmiltaan. Missäs muualla kuin Linnanmäen valokarnevaaleissa!! Kävimme eilen illalla työpäivän jälkeen koko perheen kanssa nauttimassa ihanasta tunnelmasta, valoista ja riemun kiljahduksista viimeistä viikkoa auki olevassa huvipuistossa. Meidän esikoinen oli niin innoissaan kun ajoimme Linnanmäen parkkipaikalle, että hän sanoi iiisolla äänellä "Voi kiitos äiti, että tulimme tänne". Tällä kertaa emme ostaneet rannekkeita vaan kävimme ajelulla Linnanmäen ilmaisissa laitteissa ja ostimme yhdet liput maisemajunaan, joka hiljalleen kiertää koko huvipuistoalueen.


Huvipuistossa esiintyi mm. myös valotaiteilijoita, rapartisteja ja kioskeista sai ostaa hattaraa joka oli pyöritelty valotikun ympärille. Minä ajattelin itsekseni, että tunnelma oli oikeastaan aika vieras. Melkein kun olisi ulkomailla. Sitten meidän esikoinen kysyi, että olemmeko me nyt reissussa? Taisi hänelläkin tulla samanlainen olo kuin minulle. Kun olimme lähdössä pois meidän esikoinen taisteli kovasti vastaan. Hän kertoi ettei vielä voi lähteä, sillä hänellä on vielä vähän rahaa taskussa. Minullakin on usein samanlainen olo kun olen shoppailemassa. Ei ollenkaan voisi lopettaa kesken, kun vielä olisi hieman törsättävää. Hahaa..

-Såfin

PS. Viimeisen puolen vuoden aikana olen kantanut järkkäriä mukana ihan kaikkialla - kyllä kaikkialla! Tällä kertaa päätin, että se jää kotiin. Arvatkaa vaan harmittiko. Buhuu.. Valokarnevaaleilta olisi saanut niiiin hienoja kuvia kunnollisella kameralla. You know liikkuvat valot pimeää taivasta vasten.. 

7 kommenttia:

  1. Voi että miksi täälä ei ole tommosia tapahtumia! Varmasti hieno fiilis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli ihana tunnelma! Ensi vuonna sitten hyppäätte junaan ja tulette koko porukalla.. Hihii.. :)

      Poista
  2. Kuullostaa mahtavalta ja hienoja on kuvatkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Minusta nämä kuvat oli ehkä vähän reppanat, mutta paremman puutteessa saa luvan kelvata..

      Poista
  3. Ihailin kuvia ja sitten vasta luin tuon sinun jälkikirjoituksen... Kivankuuloinen tapahtuma. Myös snapchatissa olen kuvia ja videoita valokarnevaaleilta katsellut ja ihastellut.

    VastaaPoista
  4. Mua niin harmittaa, että nämä jäi tänäkin vuonna multa väliin. Ei vaan aina ehdi joka paikkaan. Joskus vuonna X olen ollutkin tuolla ja silloin vannoin, että menen uudestaan. Mä olisin sinne halunnut juurikin sen kameran kanssa. ja mieluiten yksin - jos sen kehtaa sanoa. Olisi saanut kuvata just niin kauan ja just sitä mitä haluaa :D Ehkä ensi vuonna!

    apropoo.. tuleekohan muuten tänäkin vuonna (vuoden vaihteessa) se valoshow (mikälie) Helsingin keskustaan? Jos tulee, niin sitä kyllä mene kuvaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä todella kiva tapahtuma! Ja joo, ymmärän täysin tuon sinun ajatuksen siitä, että sinne voisi mennä yksin kameran (ja jalustan) kanssa. Arvaa vaan oliko siellä paljon tällaista väkeä.. Salaa olin heille hieman kateellinen.. Hahaa.. :D
      Valoshow on kyllä perinteisesti joka vuosi, joten ehkä silloin pääsemme toteuttamaan näitä "valo-valokuvauksia"! <3

      Poista