2015/11/10

MUKAVAA päällepantavaa lapselle

Meidän iso pieni mies päätyi taas muutama päivä sitten valokuvattavaksi. Tykästyimme Muka va-merkkiseen innovatiiviseen kukkuluuruu-paitaan, jonka povitaskussa asustelee pieni pehmokettu. Tämä kettu nukkuu taskun pohjalla ja välillä se hyppää sieltä esille. Pikkukettua voi hoivata ja se kulkee kätevästu mukana joka paikkaan - vähän niin kuin kenguruemo kantaa vauvaansa pussissa. Myös meidän perheen pikkuveli oli erittäin kiinnostunut isoveljensä uudesta Mukava-paidasta. Sen verran oli jännät paikat tämän uuden pienen ketun kassa, että kumpikin pojista halusivat olla mukana kuvauksissa. Noh me sitten otettiin samalla myös jokunen hätiköity veljeskuva. Hahaa..

Paita: Muka va, Huivi: Zara, Farkut: Benetton, Poika: ihan omaa salaista reseptiä :)

Huomaan nykyään, että innostun lastenvaatteista huomattavasti paljon enemmän kuin aikuisten vaatteista. Sinänsä vähän hassua. Siksi onkin kätevää kun on tällaisia Suomalaisia lastenvaatteiden suunnittelijoita, jotka ovat laittaneet myös toisen sulan hattuunsa ja suunnittelevat lastenvaatteiden lisäksi meille äideille myös ihania ja suloisia vaatteita. Täydellinen yhdistelmä minusta..

-Såfin 

10 kommenttia:

  1. Ai miten tyylikäs poika <3 ja selvästi ylpeä tyylistään myös :D

    VastaaPoista
  2. Ihania poikia ♥ Meidän nuorimmainen rakastaa kelikelikettuja, kuten hän itse niitä kutsuu. Onneksi ei siis nähnyt paitaa tai olisi tahtonut sellaisen just nyt eikä heti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kelikelikettu <3 Ehkä tällainen paita voisi sitten ola hyvä joululahja.. Hihii.. :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. No on! Kätevästi kulkee ainakin yksi lelu mukana, jota ei voi unohtaa mihinkään :D

      Poista
  4. Ihania kuvia ja hauska paita on kyllä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Laittoi kyllä hymyillyttämään.. Hihii..

      Poista
  5. Iihana paita :D ja aika muikeita poikia sun salaisella reseptillä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oli aika ihanan muikeita ilmeitä! Tsih! :D

      Poista