2015/11/16

Viikonlopun saldo

Monella on ehkä samanlainen tilanne kuin meillä. Kaikki viikonloput jouluun asti ovat pikkuhiljaa täyttyneet kaikenlaisella ihanalla ohjelmalla. Edes näiden ohjelmien välissä pysähtyminen ei meillä kuulu siihen tavalliseen viikonloppuun. Onnistumme harvoin pysymään ihan paikoillamme ja olemme sankareita rohmuamaan itsellemme tekemistä. Ja niin myös nyt. Tämä viikonloppu oli siis kaikkea muuta kuin rauhallinen - mutta silti meillä oli hauskaa. Jokaiselle meistä oli jotakin kivaa. (Kuvat ovat rajaamattomia ja muokkaamattomia poimittu täydellisellä satunnaisotannalla tämän viikonlopun kuvista kameran muistikortilta. Ymmärrän siis jos saatat kokea tämän kuvakokoelman hieman sekalaiseksi. Hihii..)

Tänä viikonloppuna: 

- Rakennettiin linna duploista (ja rikoimme sen)
- Käytiin kampaajalla
- Saatiin leikkiseuraa meidän kummitytön perheeltä
- Kokattiin "pitkiä makarooneja ja pikkulihaa" (spagetti bolognesea)
- Käytiin kuntosalilla
- Otettiin käyttöön ekologisen tiskiharjan ja lasiset ruuansäilytysrasiat
- Vaihdettiin autoon talvirenkaat 
- Pukeuduttiin lukuisiin naamiaisasuihin
- Luovuttiin kameran laina-salamasta
- Saatiin pitkästä aikaa vieraita Kokkolasta ja söimme yhdessä vatsamme aivan liian täyteen
- Käytiin perheuinnissa
- Löysimme valtavan muumikätkön meidän keittiöstä. Naurettiin.
- Leikittiin "törmäileviä junia" Brion junaradalla
- Pesimme tyynyjä
- Käytiin bongaamassa lentokoneita
- Oltiin vieraina kaverin valmistujaisissa
- Hoidettiin vähän isi-ihmisen yritysjuttuja
- Nukuttiin kahdet päiväunet
- Käytiin teatterikerhossa
- Pompittiin sohvalla
- Itkettiin Pariisin puolesta
- Naurettiin Putous-hahmoille
- Tehtiin aamupalaksi hassuja voileipä
- Ulkoiltiin takapihalla ja hypittiin trampoliinilla
- Söimme ihanaa ruokaa lasten Momilla ja Mofalla

Mitäs teidän viikonloppuun kuului?

-Såfin

4 kommenttia:

  1. Paljon kivoja asioita teillä :) Täälläkin on vaihdettu urakalla talvirenkaita, leikitty Legoilla ja junaradalla sekä saatu ihania vieraita kyläilemään. Lauantaina käytiin vähän harrastamassa ja eilen käytiin kodin kimppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikalailla samoja puuhia siis! :D On se kyllä niin, että lapset pitää liikkeellä ja sitä hauskaa puuhaa riittää tunnista toiseen..

      Poista
  2. Paljon kaikkea olette touhuilleet :) Me ei olla kovin suunnitelmallisia ihmisiä, tehdään sitä mikä sillä hetkellä tuntuu kivalta :D Tuo Pariisi juttu on kyllä aivan hirveä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä - Olin oikeastaan aika järkyttynyt tästä tapahtumasta koko viikonlopun! :( Onneksi tuohua riitti ettei jokaisena hetkenä tarvinnut miettiä asiaa..

      Poista