2015/11/19

When it's to dark to see..

Ajattelin ensin kirjoittaa listan siitä mitä positiivista tässä kaikessa pimeydessä on. Keksin tarkalleen yhden jutun joka on positiivinen tässä synkkyydessä: ei näe miten likaiset ikkunat ovat, koska aurinko on jo laskenut kun tulee kotiin töistä. Hahaa.. Olisi jäänyt vähän lyheksi jutuksi, joten ajattelin sittenkin kirjoittaa siitä miten tämä pimeys käytännössä on vaikuttanut meidän perheeseen..



Kun syksy toi tullessaan pimeämmät illat, meidän lapset ovat ihmetelleet miksi emme ole jo nukkumassa kun ulkona on pimeää. He kyselevät jatkuvasti onko yö vai päivä. Meillä poltetaan enemmän kynttilöitä ja osa "kausivaloista" on jo laitettu paikoilleen. Yritämme luoda ympärillemme valoa keinotekoisilla tavoilla. Haaveilemme valosta ja lämmöstä ulkomailla. Odotamme sitä yhtä valopilkkua keskellä synkkä kautta, joulua. Syömme enemmän herkkuja ja jos emme syö herkkuja ajattelemme niitä. Kamera on entistä enemmän pelkästään kaapissa, koska hyvää kuvausvaloa on vain muutaman tunnin vuorokaudessa. Nukumme pidempiä öitä. Torkutamme aamulla. Kuljemme lasten kanssa ulkona enemmän käsi kädessä, etteivät he kompastuisi pimeyden peittämiin esteisiin kadulla. Kulutamme enemmän lämmintä vettä kuin koskaan. Vietämme enemmän aikaa sisätiloissa. Olemme ylipäätänsä enemmän kotona. Unohdamme miltä auringonpaiste tuntuu. Syömme tuplamäärän vitamiinejä. Rasvaamme ihoa useammin. Poltamme takkaa. Saunomme. Haikailemme takaisin kesään.

Näin nyt siis silleen käytännössä..

Miten pimeys on vaikuttanut sinuun?

-Såfin

8 kommenttia:

  1. Oih, oispa kotona takka, mitä polttaa!! Siitä tulee niin ihana tunnelma ja TUOKSU <3 Muhun pimeys vaikuttaa sillee perinteisesti. Väsyttää enemmän ja ketuttaa enemmän. Ei jaksa samalla tavalla innostua asioista ja ajattelen enemmän nukkumista kuin muutoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takka on kyllä super! :D Siitä tulee kyllä vähän parempi mieli (ja tuoksu).. Tuo innostuminen on yksi asia, mutta toinen on jaksaako niitä innostuksia toteuttaa. Näen kaikissa blogeissa kaikkea ihanaa, jota voisi tehdä. Innostun. Mutta en saa aikaiseksi toteuttaa :/

      Poista
  2. Tutun kuuloista :D selailin just kuvia postauksen piristykseksi mutta aika laiha saldo oli.. Muistan viime vuonna kun oli pimeintä aikaa ja yks päivä aurinko pilkahti, Aku kysyi "äiti mikä toi on" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä.. :) Joutuu oikein tsempata, että saisi otettua edes muutama hyvä räpsy luonnonvalossa. (melkeinpä ulkona, koska sisällä luonnonvalo ei riitä missään vaiheessa vuorokautta tähän aikaan vuodesta..).

      Poista
  3. Kuulostaa niin tutulle kaikki rasvauksesta haaveiluihin ja takkoihin asti :) Mua käy sääliksi meidän koululainen, jolla tänä vuonna on jo pitempiä koulupäiviä ja joutuu menemään bussipysäkille pimeällä ja tulemaan pimeällä kotiinkin. Ulkoile siinä sitten pimeässä ja märässä. Tosin onneksi valohippa on lasten mielestä kivaa kunhan vaan pienten ei tarvitse mennä yksin piiloon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten pieni jaksaa ilman valoa!? En ymmärrä - kun tekee vaikeaa meille aikuisillekin. Mikä tuo valohippa muuten on? Kuulostaa mielenkiintoiselta! :D

      Poista
    2. Se on meidän isomman pojan keksimä muunnelma, kun valopiilo oli liian jännittävää. Eli valohippa on periaatteessa hippaa pimeässä, jossa pelastaminen tapahtuu lampun ja heijastimen avulla.

      Poista
  4. Kuinka hassu sattuma, että juuri itsekin valittelin tätä pimeää omassa blogissa :D Mutta pystyn samaistumaan jokaiseen mainitsemaasi kohtaan! Jatkuvasti tuntuu, että väsyttää vaikka olisi nukkunut reippaat yö unet. Ja pimeyden vuoksi olen itse ainakin alkanut vältellä autolla ajoa. Täälläpäin katuvalot on vähässä ja sen myötä pelkään kolkkaavani jonkun autolla..
    Niin ja kaikkia herkkuja kuluu meilläkin huomattavasti enemmän mitä normaalisti :D

    VastaaPoista