2016/05/16

Paljastus: Muutoksia Blogimaailmaan!

Aiemmin keväällä kerroin jostain uudesta ja jännittävästä joka on alkamassa ja olin siitä todella innoissani. Nyt jos koskaan olen vielä enemmän fiiliksissä, koska saan vihdoin jakaa uutisen teidän kanssa. (Jaettu ilo on moninkertainen ilo?!) Blogimaailmaan on tulossa uutukainen - nimittäin yhteisö nimeltä Perheblogit.fi. Kyseessä on hieman uudenlainen blogiportaali jonka taustalla toimii Suomen kokeneimpia median ja verkkomainonnan ammattilaisia jotka auttavat meitä bloggaajia kehittämään perheblogi-yhteisöä palvelemaan lukijoita ja bloggareita parhaalla mahdollisella tavalla. Kyseessä on siis enemmän kuin pelkkä portaali. Tarkoitus on luoda asiallinen ja toimiva vertaistukiverkosto perheellisille.

Mikään ei ole valmista kertaheitolla ja tämä onkin uuden startti! Kehitämme yhdessä portaalia pikkuhiljaa ja otamme tässä vaiheessa myös ilomielin vastaan ideoita ja vinkkejä! Olen superinnoissani siitä, että olen saanut lähteä mukaan tällaiseen projektiin ja tietysti siitä, että blogini on saanut uuden kodin.

Mukana tämän alkutaipaleella olen saanut tutustua ihaniin uusiin tyyppeihin. Perheblogien ihanaisten bloggaajien seasta löytyy suurperheiden äitejä, lastentarhanopettajia, askartelijoita, lasten kanssa retkeileviä ja ihan vaan arjesta nauttivia vanhempia. Ennen kaikkea meitä yhdistää vanhemmuus ja innokkuus luoda jotain uutta!

Perheblogit.fi:n ihanat bloggaajat ovat: 

Perheblogit - "Vaikuttavaa sisältöä perheellisille ja seillaisiksi haluaville"

-Såfin

23 kommenttia:

  1. Jess, vihdoin saa hehkuttaa :D

    VastaaPoista
  2. Vau, aika hieno ja jännittävä salaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä ollut melkein vaikea pitää salassa - kun niiin olisi halunnut kertoa! :)

      Poista
  3. Mahtava homma, onnittelut!

    VastaaPoista
  4. En malta odottaa mitä kaikkea kivaa keksitään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! kaikkea jännää tiedossa! :)

      Poista
  5. Oon käynyt kaikki postaukset taas lukemassa, mutten ole ehtinyt kommentoimaan :)! Onnittelut!

    VastaaPoista