2016/05/03

Lapset istutushommissa (+arvonnan voittaja)

Kevät on täällä - silleen oikeesti täällä! Niin kliseiseltä kuin se kuulostaa, olen aivan täpinöissä tästä lämmöstä ja auringosta. Se on ajanut meidän perheen pihalle, pois neljän seinän sisältä. Ulos nauttimaan lämmöstä, kuntelemaan linnunlaulua ja haistelemaan kukkaan puhkeavaa luontoa. Kerroin aiemmin innoissani siitä kuinka olin askarrellut maailman hienoimmat nimikyltit meidän kasvimaahan ja ostimme jopa siemenetkin. Sitten ne jäi moneksi viikoksi "pölyttymään" lasikuistillemme. Ulkonahan oli öisin pakkasta ja päiväsaikaan ei ole ollut mitenkään tavatonta, että on saanut pienen räntäsateen päin kasvoja.. Mutta nyt - nyt vihdoin saimme laittaa sormet multaan ja istuttaa kaikenlaisia herkkuja kesää varten!

Meidän kasvimaasta löytyy tänäkin vuonna perinteisesti porkkanaa, herneitä, tilliä, salaattia, ruohosipulia jne. Uutena kokeiluna tänä vuonna on sekä laventeli, että korianteri. (Korianteriahan siis syön vähintään puoli kiloa viikossa.. hahaa). Nyt toivotaan lisää aurinkoisia päiviä, jotta meidän siemenet itäisivät! Jee!

Arvonnan voittajat: Olen juuri virallisen valvojan avulla arponut Muuti-arvonnan voittajat joille kummallekin lähtee kaksi laatikkoa Muuteja. Voittajat ovat: Jukka Puhakka kommentilla: "Apina ja poro ehdottomasti T jukka & Jimi ja Anne kommentilla: "Apina ja fantti! Tosin kaikki kombot kuulostaa herkulliselta..."! Onnea voittajille! Olen teihin yhteydessä sähköpostilla!

-Såfin

PS. tällä viikolla on tulossa seuraava arvonta - joten pysykää kuulolla! :)

6 kommenttia:

  1. Istutuspuuhat eikun siis kasvatuspuuhat on kivoja! Meillä vaan siemenet odottelevat yhä kaupassa, mutta ollaankin yleensä myöhässä näissäkin hommissa ja ihmetellään syksyllä kun porkkanat on babyporkkanoita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, lapset ovat kyllä aina yhtä ihmeissään ja nauttivat tällaisesta puuhasta! :D Joo, mekin ollaan monesti aika myöhässä näissä asioissa - mutta tänä vuonna ajoitus taisi onnistua jotenkin!

      Poista
  2. Oi miten kivoja kuvia <3 Ja hei toivotaan hyvää satoa :) !!

    VastaaPoista
  3. Nää on taas niitä juttuja mitkä saa harmittelemaan kun asutaan kerrostalossa. Toisaalta voishan sitä yrittää parvekkeellekin laittaa jotain tulemaan :D Ihanat on kyllä kuvat jälleen ♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) Kyllä parvekkeellakin voi kasvattaa jos haluaa, tai sitten jos kovasti haluaa kasvimaaprojektin niin voi vuokrata pienen pläntin maata jostain.. Hihii.. <3

      Poista