2016/05/19

Syvimmät ajatukseni

Yhtäkkiä tuntuu siltä, että minulla on aikaa ajatuksille. Vasta hetki sitten minun kädet olivat taluttamassa pientä ihmisenalkua joka otti ensimmäisiä askelia kohti tuntematonta. Silloin ajatukseni olivat täynnä ruokailuja, nukkumisrytmejä ja heliseviä vauvanleluja. Elin kuplassa - kaikki oli niin ihanaa. Tunsin olevani jotenkin etuoikeutettu. Nyt meidän pojat ovat venähtäneet joitain kymmeniä senttejä tuosta ajasta ja ovat pikkuhiljaa alkaneet tekemään ison osan asioista itse. Ei niin, etteikö minua tarvittaisi enää, mutta minulla on ehkä enemmän tilaa hengittää ja ajatella. Toisin sanoen tulee hetkiä kun voin istua paikallani ja juoda teetä puutarhassa sillä aikaa kun lapset juoksevat pallon perässä viereisellä nurmikolla..

(Photo by L. Stormbom)

Kerroin kuukausi sitten kunnollisesta takapakista ja siitä kuinka meidän nuorimmainen roikkui minussa kiinni kokonaisia päivä. Niin kuin epäilin, tämä oli vaihe joka jo meni ohi. Otimme kunnollisen harppauksen eteenpäin itsenäistymisessä ja yhtäkkiä minä olen taas minä, enkä vain lohduttava syli. Vaikka se näin nopeasti kuulostaa helpottavalta ja mukavalta asialta, se on samalla myös pelottavaa. Kun ei ole ollut aikaa omille syville ajatuksille (liiottelematta) melkein viiteen vuoteen, ei ole helppo lähteä muodostamaan käsitystä siitä missä on ja minne on menossa. Olen jollain tavalla taitosvaiheessa minuuteni kanssa. Kompassi pyörii, muttei tiedä mihin suuntaan osoittaisi.

Tunnen edelleen olevani etuoikeutettu sillä minun elämässä on todella monta ihanaa asiaa. Rakastan perhettäni, kotiani ja oikeastaan koko meidän elämä tulevine talonrakennusprojekteineen on juuri siinä missä haluan sen olevan. Olen silti henkilö vailla suuntaa. Minne seuraavaksi? Mitä haluan? Onneksi huomaan, että kalenteristani tänä keväänä on löytynyt asioita jotka ilahduttavat minua todella paljon ihan uudella tavalla. Olen esimerkiksi osallistunut tiistaisin valokuvauskurssiin ja se on jotain mitä minä todella haluan tehdä - ei kenenkään muun takia, vaan itseni takia. Itsekästä? Ehkä, mutta juuri nyt kaipaan jotain mikä on vain minua varten.

Tuntuu tavallaan oudolta kirjoittaa tällaisesta asiasta, koska kaikki on oikeastaan tosi hyvin. Olen iloinen ja onnellinen nyt. En vaan tiedä minne suuntaan seuraavaksi ja sitä nyt sitten pyörittelen tässä mielessäni kun istun teekuppi kädessä vanhempieni pihassa..

Onko joku muu joskus ollut hukassa vaikka onkin onnellinen?

-Såfin

12 kommenttia:

  1. Ota se hyvänä asiana, että olet "vailla suuntaa" :) On aikaa katsella ja ihmetellä maailmaa, mistä sitä tietää mitä vielä mahtavampaa nurkan takaa löytyy kun on avoimin mielin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kai sen voisi niinkin ajatella <3 Että se on vain mahdollisuus ajatella kaikkea avoimin mielin! Kiitos vaan! <3

      Poista
  2. Heii, mä tiedän niin mistä sä puhut ♡♡ ja kirjoitinkin tänään jollain tapaa liippaavasta aiheesta. Haaveilusta ja samalla jonkinlaisesta "päämäärättömyydestä". Mutta nyt tämän sun tekstin lukiessani tajusin että en olekkaan varmasti kyynustynyt :D vaan todellakin niin "ruuhkassa" että en EHDI ajatella :D

    Ja vastaus kysymykseen :täälä yks onnellinen hukkalainen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentoinkin juuri sinun kirjoitusta! Tosiaankin vähän samoista aiheista kirjoitimme tänään <3 Haaveista, päämäärättömyydestä, itsensä hakemisesta! Ollaan ehkä kummatkin onnellisesti hukassa tässä ruuhkavuosien kierteessä. Kiva kuulla, etten ole yksin!! :)

      Poista
  3. Minä! Useinkin. En ole "uskaltanut" siitä kauheasti puhua ääneen, koska itsestä alkaa tuntua siltä, että haenko hakemalla huonoja puolia elämästäni :) Ja kai se on tavallaan sitä itsekriittisyyttä pohtia onnellisuuttaan ja siihen liittyviä juttuja. Tai sitten se on vain sitä, kun "mikään ei ole koskaan hyvin" :D:D Vaikka onkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä asioista ei ole helppo puhua ääneen - helposti sitä itse mieltää itsensä juuri tuollaiseksi valittajaksi, korjaan: "turhaksi" valittajaksi. Vaikka sehän ei ole turhaa puhua näistä asioista jos ne todella vaivaa mieltä. Itse olen normaalisti todella päämäärätietoinen ihminen. Siksi tämä on todella kummallinen "limbo-vaihe" minulle. Tsemppiä sinulle suunnan hakemiseen <3

      Poista
  4. Täällä yksi hukassa oleva! Mikään ei ole oikeastaan huonostikaan ja olen onnellinen näin, mutta silti täysin hukassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnellisesti hukassa siis! <3 Kyllä minä haluan uskoa siihen että me vielä löydämme suunnan elämällemme :)

      Poista
  5. Täällä myös yksi joka aina välillä vähän hukassa, mutta silti onnellinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on myös onnea olla hukassa - että on mahdollisuus pyöriä ympyrää hetken?? :)

      Poista
  6. Hep! Olen ollut pitkään jo samoissa fiiliksissä, joten tuo Noran kommentti postaukseesi iski. Kiitos siis tästä postauksesta ja kiitos myös Noralle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Olen samaa mieltä että Noran kommentti jotenkin tuntui lohduttavalta. Yritän nyt ajatella tätä vaiheena, jolla ehkä on tarkoitus <3

      Poista