2017/07/21

Kotka lapsiperheen matkakohteena

Kuten joku ehkä on huomannut meidän, perhe on viihtynyt paljon merellä lomamme alkamisen jälkeen. Yksi meidän yöpymispysäkeistä tällä viikolla oli Kotkan satama. Olimme ajoittaneet venematkamme ja saapumisen Kotkaan niin, että näkisimme Tall Ships Race:n ja valtavat vanhat purjelaivat lähtevän satamasta. Valitettavasti meidän nuorin mies nukkui juuri päiväunia sillä hetkellä kun nämä valtavat laivat purjehtivat ohi mutta me aikuiset katselimme niitä ihaillen ja mietimme miten paljon miehistöä näiden purjelaivojen siirtämiseen tarvitaan. Ei ole ollenkaan poikkeuksellista, että lasten päiväunet venyivät veneellä pitkiksi ja he nukkuvat yleensä sikeästi monta tuntia aaltojen keinuttaessa meitä. Mutta päiväunet sikseen: saavuimme siis Kotkan venesatamaan iltapäivällä juuri meripäivien päättymispäivänä. Satama oli täynnä, mutta meidän veneelle löytyi onneksi juuri sopiva rako. Venesatamasta oli reilun kilometrin matka keskustaan ja yllätyimme tästä. Kotkan kaupunki oli suurempi kuin olimme osanneet odottaa ja kokemista riitti muutamalle päivälle vallan mainiosti..

Kotiäidin elämää-blogin Nanna kirjoitti jonkin aikaa sitten Katariinan meripuisto:sta Kotkassa ja paikka näytti niin mielenkiintoiselta, että halusimme ehdottomasti käydä siellä lasten kanssa. Tämä retki oli todella arvoisensa, sillä näimme siellä värikkäitä taideteoksia, muumitalon, mini-majakoita, vanhan tykin, kiipeilytelineitä ja isot aukeat nurmikentät jossa lapset saivat purettua energiaa. Erityismaininnan ansaitsee värikkäistä puuseipäistä koottu taideteos, joka oli katseenvangitsijana keskellä puistoa. Tutkittuamme ympäristöä päädyimme myös punnertamaan ja suorittamaan "rankat" treenit puistossa sijaitsevissa kuntolaitteissa. Siinä olikin melkein kaikki tämän kesäloman kaikki kuntoilut. Hahaa.. Puistossa ei ollut ruokapaikkaa joten omat eväät ja juomat oli matkassa. Tässä puistossa kannattaa ehdottomasti vierailla myös isompien lasten kanssa, tekemistä riittää kaikenikäisille.

Kulkemalla Katariinan polkua pitkin idän suuntaan meripuistosta löytyy myös hienot hiekkarannat jossa on lapsille kiipeilytelineitä ja hyvät kopit vaaatteiden vaihtoon. Me pysähdyimme riisumaan kengät ja nautiskelemaan auringosta hetkeksi. Samassa käänteessä meidän pienin mies onnistui kuitenkin kompuroimaan ja sai haavan polveensa. Onneksi isoveli tiesi heti miten toimia ja hän haki nopeasti "lääkelehtiä" metsästä. Liikkistä. 

Löysimme seikkailullamme vierasvenesataman läheisyydestä myös vanhan kansan köysitaiteilijan jonka työhuoneeseen sai kurkistaa. Hän kertoi lapsille miten hän on yksi viimeisistä hengissä olevista tyypeistä joka edelleen tekee köysitöitä perinteiseen tyyliin. Vanha mies taisi olla liki 80-vuotias ja tarvitsi jo lisähappea hengittääkseen. Tämä oli meidän pojille todella jännittävä kohtaaminen ja ostimme muistoksi lasipallon joka roikkuu köysitaiteilijan solmimassa verkossa.

Jos lapset ovat sinnikkäitä kiipeilijöitä kannattaa myös nousta Palotorninvuorenpuiston näköalapaikalle Kotkansaarella josta avautuu hienot näkymät Kotkan yli. Niin teimme ainakin me ja meidän lapset käyttivät tähän kiipeämiseen viimeiset energiansa ja päätimme palkita heidät jälkeenpäin hampurilaisaterioilla Amarillo-ravintolassa keskustassa. Siihen päättyi meidän jännittävä ja antoisa seikkailu Kotkassa.

Kiitos Kotka, ehkä tapaamme jälleen..!

-Såfin

2 kommenttia:

  1. Te innostuitte sitten käymään Katariinassa :) Tuo puisto on kyllä ihanan monipuolinen! Ksylofoni on näköjään saanut kapulansa takaisin. Meidän pojat yrittivät epätoivoisesti ensin etsiä keppiä ja sitten puhaltaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kiitos vaan vinkistä! :D Tämä puisto oli kyllä todellakin vierailemisen arvoinen. Ihan huippu iso ulkoilualue täynnä kaikkea jännää.. <3

      Poista