2018/06/21

Viisi vinkkiä mökkijuhannukseen lasten kanssa

Me vietämme juhannusta mökillä. Yleensä saamme vieraaksemme kaveriperheitä ja niin myös tänä vuonna. Meidän porukassa on paljon pieniä lapsia ja vietämme keskenämme tiiviisti yhteistä aikaa pienissä sisätiloissa. Lasten kanssa juhannuksen vietto on erilaista kuin aikuisten kesken. Sen sijaan että keskityttäisi ruuanlaittoon ja myöhäisiin yöttömiin öihin koko ralli pysyy nonstop käynnissä aamusta iltaan. Silti on paljon kivoja juhannushenkisiä juttuja joita voi tehdä lasten kanssa mökkiympäristössä. Minä kokosin listan meidän lempipuuhista mökkeillessä josta saa sekä ajanvietettä että kivaa fiilistä koko porukalle.

Vinkkejä mökkijuhannukseen lasten kanssa:

- Ota lapset  mukaan saunomisprosessiin. Sytyttääkää sauna yhdessä ja anna lasten kantaa puita. Saunan lämmetessä on kivaa solmia vaikka saunavihta tai sekoittaa kivoja ihokuorintavoiteita yhdessä. Meidän juhannuksessa saunominen on ihan avainasemassa ja keskitämme juhlavieton sen ympärille. Lisäksi lämmitämme yleensä paljun jossa lasten mielestä on ihan huippukivaa kylpeä.

- Kun aikuiset miehet kantavat poltettavaa juhannuskokkoa varten saavat lapsetkin osallistua risujen keräämiseen. Samalla on kiva askarrella käpylehmiä, -hirviöitä ja muita hahmoja. Joskus olemme palkinneet parhaan hahmon pienillä herkuilla.

- Jos viettää juhannusta kivisessä paikassa on kiva maalata kiviä lasten kanssa. Me maalasimme viime vuonna kärpässieniä koristamaan meidän mökkisaaren maisemaa ja lapset nauttivat todella paljon tästä touhusta.

- Vesi-ilmapallosota on ihan parasta viihdettä lasten mielestä. Me olemme yleensä varautuneet siihen, että ulkona on kylmä ja sauna on valmiustilassa ottamassa vastaan pieniä vesisotaan joutuneita. Yleensä myös me aikuisetkin kastumme prosessissa. Hih.

- Vaahtokarkkien grillaaminen on minusta vähän ällöä touhua, mutta ai että se on lasten mielestä jännää kun he saavat pitää tikkua tulessa. Jonain vuosina olemme tehneet jopa tikkupullaa. Namsk.

Häpeän hieman myöntää, mutta meidän lapset saavat yleensä valvoa juhannusviikonloppuna niin pitkään kuin huvittaa. Vastaavasti me nukumme sitten aamuisin hieman pidempään. Jos säät sallivat, me harrastamme paljon vesiurheilua, kalastetaan, suppaillaan ja palkitsemme sitten itseämme hyvällä ruualla ja päiväunilla. Rakastan juhannusta ja kaikkea sen ympärillä olevaa touhua. Tänä vuonna meitä kokoontuu mökkisaareemme 10 aikuista ja 7 lasta ja elämme hetken aikaa sulassa sovussa keskellä kaaosta. Just täydellistä.

Tämän myötä blogini jää pienelle juhannustauolle ja palataan taas asiaan ensi viikon alussa. Ihanaa juhannusta sinulle ja sinun perheelle!

-Såfin 

4 kommenttia:

  1. Hyvää juhannusta myös teille <3 Samoissa merkeissä mekin vietämme yötöntä yötä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Toivottavasti teilläkin oli rentouttava juhannus! :)

      Poista
  2. Ihanaa ja rentouttavaa juhannusta! Me täällä vielä jännitetään miten mökkireissun käy sillä 4-vuotias valitteli oloaan nukkumaan mennessä. Toivottavasti veljien flunssa ei ole tarttunut! Toisaalta poika itsehän oli sitä mieltä, että voihan mökilläkin maata ja sairastaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ounou. Tuo on niin tyypillistä. Kyllä mekin olemme lähteneet mökkeilemään perheen kesken vaikka on ollut kesäflunssaa ilmassa. Samapa tuo missä sitä huilaa ja toipuu <3

      Poista