2017/09/20

Meidän perheen yhteiset lempparit

Minusta on kivaa, että meidän perheeseen on pikkuhiljaa syntynyt yhteisiä juttuja joista kaikki pitää. Meidän ei aina enää tarvitse keksiä ohjelmaa jokaiselle perheenjäsenille erikseen. Tähän vaikuttaa tietysti lasten iät. Nyt kun meidän nuorimmainen on jo 3-vuotias, hänkin on alkanut olemaan enemmän mukana yhteisissa jutuissa. Meillä on yhteisiä tapoja, harrastuksia ja kivoja juttuja jonka parissa kaikki perheenjäsenet viihtyy. Tottakai jokaisella on paljon omiakin juttuja johon ei välttämättä muut perheenjäsenet samaistu. Mutta minkä parissa siis viihtyy 36-vuotias superaktiivinen perheenisä, 32-vuotias innostujamutsi, 6-vuotias utelias esikoisemme sekä pienin ja villein 3-vuotias kuopuksemme?

YHTEISET LEMPPARIT

Luontodokkarit. Siis en kestä. Meidän lasten mielestä paras palkinto kovasta työstä on luontodokkarin katsominen yhdessä. (Ei karkki tai lelupalkinto vaan luontodokkari. Hahaa..)  Myös me aikuiset viihdymme tällaisten ohjelmien parissa ja usein pilkomme vielä naposteluksi dippivihannekset ja nautimme yhdessäolosta.

Rullailu (tai, noh tavallaan). Koko perhe on riippuvainen meidän rullaputkesta. Me aikuiset käytämme sitä lihasten palautumiseen ja rentouttamiseen. Lapset puolestaan käyttävät rullaa autoradan tunnelina tai mörköluolana. Hahaa..

Saunominen ja paljuilu mökillä. Me vietämme mökkikautta vielä noin kuukauden verran. Lämmitämme joka ilta mökkisaunan ja paljun. Kylpemisen parissa vietämme tuntitolkulla aikaa, välillä vilvotellen kuistilla ja välillä pulahtaen järveen. Okei, joskus lapset viihtyisivät meitä vanhempia pidempään tämän touhun parissa.

Askarteluhulluus. Koko meidän perhe nauttii askartelemisesta. Meillä on usein omia projekteja, mutta välillä ne yhdistyvät yhdeksi isoksi jutuksi jonka parissa kaikki hääräämme. On ihanaa nähdä kun kaikki neljä työskentee samaa päämäärää kohti. Yksi esimerkki tällaisesta projektista on jäätelökioski jonka rakensimme esikoisemme 6-vuotisjuhlia varten.

Sosekeitot on pop. Meidän perheessä kaikki tykkäävät sosekeitoista. Syömme erilaisia variaatioita keitoista viikottain. Vaikka jotkut sosekeitot ehkä ovat työläitä valmistaa niin ne ovat silti terveellisiä ja edullisia. Lapset tykkäävät myös auttaa niiden valmistuksessa.. tai ainakin viimeistään niiden syömisessä.

Marjastaminen. Koko perhe viihtyy metsässä. Nyt syksyisin vietämme joka viikonloppu tuntitolkulla aikaa ulkona joko marjametsässä tai puuhommissa. Ihanaa. Tällä hetkellä meidän pakkanen on (yli)täynnä tämän vuoden marjasatoa. Heh.

Juhlien järjestäminen. Uskokaa tai älkää mutta me kaikki rakastamme juhlien järjestämistä. Se näkyy jokaisessa meissä hieman eri tavalla. Meidän lapset esimerkiksi saattavat poimia tiettyjä leluja esille jonka kanssa haluavat leikkiä kun vieraat saapuvat. He auttavat pöydän kattamisessa ja koristeiden valitsemisessa. Minä taas rakastan keittiössä hääräämistä kun meidän isi-ihminen puolestaan tykkää viettää aikaa pihan kuntoon laittamisen tai esimerkiksi juhlajuomien suunnittelun parissa.

Hullubiletys biisien tahtiin. Ehdottomasti paras ja viihdyttävin yhteinen puuha on se kun laitamme jonkun pop-biisin soimaan ja kreisibiletämme sen tahtiin. Lapset osaavat monta englanninkielistä biisiä "ulkoa" ja lauleskelevat mukana yhtälailla kuin me aikuiset. (Sori naapurit.. hahaa)

Onko sinun perheessä yhteisiä lemppareita?

-Såfin

2 kommenttia:

  1. Palju olisi ihana! Minä lilluisin siinä aina!
    Kivoja yhteisiä juttuja teidän perheellä! Itse myös odotan kovasti sitä aikaa, kun voidaan pojan kanssa tehdä yhdessä kaikkea mukavaa. Toki paljon voidaan tehdä jo nyt, mutta pientä keskittymiskyvyn parannusta odotellessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! minäkin rakastan paljua. Ainut inhottava asia siinä on se hetki kun siitä täytyy nousta. Hihii.. :D

      Se aika tulee nopeammin kuin osaa odottaa. Minäkin luulin että tähän hetkeen menisi vielä vuosia! Toisaalta kiva että kaikki saa nyt nauttia yhteisistä jutuista! <3

      Poista