Viime kesänä jännitimme kovasti. Jännitystä ei siis ollut pelkästään meidän esikoisella joka juuri oli aloittamassa koulutaipaleensa, vaan myös me vanhemmat pureskelimme kynsiä ja pohdimme tulevaisuutta. Me istuimme isi-ihmisen kanssa myöhään mökkimme terassilla ja keskustelimme siitä mitä kaikkea luulimme koulumaailman tuovan mukanansa meidän elämään. Stressasimme aikataulujen kanssa, iltapäiväkerhon toimivuudesta, lukujärjestyksestä ja liikuntatunneista jotka järjestettäisi muualla kuin koulun omassa rakennuksessa. Kaikki oli tuntematonta. Kun kouluvuosi sitten pyörähti käyntiin huomasimme, että meidän pieni 7-vuotias otti kaiken todella rauhassa. Hänelle oli tärkeintä, että kaverit ympärillä oli pysynyt samana. Kaikki muu oli yhdentekevää - tai noh, ei ehkä yhdentekevää mutta häntä ei ainakaan pelottanut vaan hän oli ennemmin kiinnostunut ja innostunut. Opimme pikkuhiljaa uuteen rytmiin jossa myös meidän aamuihin oli mahduttava aamupalatuokio - se joka oli kätevästi aiemmin oli hoitunut eskarissa ja päivähoidossa. Opimme noudattamaan eri aikataulua joka aamu riippuen koulupäivän alusta. Sovitimme vielä kolmannen paikan, iltapäiväkerhon, äitienpäiväkahvit ja kevätgrillijuhlat kalenteriimme..
Jossain vaiheessa tajusimme olevamme voiton puolella. Olimme omaksuneet uuden rutiinin. Esikoisemme tekee läksynsä joka päivä heti kun tulee kotiin koulusta ja olemme opettaneet hänet jopa kulkemaan itse kotiin lyhyen matkan iltapäiväkerhosta. Mutta mitä vuoden aikana on muuttunut? En halua olla naiivi ja sanoa, että asiat pyörivät omalla painollaan. Koko meidän perheen elämä on kiireisempää koulumaailmaan astumisen jälkeen. Meidän perheen aikatauluissa on enemmän merkintöjä ja meidän on huomioitava useampia liikkuvia osia nyt kuin aiemmin. Luemme wilma-merkintöjä, sovimme iltapäiväkerhon kanssa ja olemme aktiivisia kouluvanhempia osallistumalla vanhempainiltoihin, luentoihin ja vanhempaintoimikuntaan. Haluamme olla läsnä ja tietoisia kaikesta. Haluamme olla kiinnostuneita lastemme elämästä.
Koulumenestyksestä emme olleet koskaan huolissamme. Olimme varmoja siitä, että meidän tunnollinen 7-vuotias ottaisi koulun tosissaan ja että hän käyttäytyisi hyvin tunneilla. Ja niin hän on tehnyt. Toki olemme istuneet yhdessä lukemassa matikankokeeseen ja olemme opettaneet hänelle hauskoja muistisääntöjä joiden avulla hän pystyisi muistamaan eläinten nimityksiä - ori, tamma, varsa jne. - mutta tällainen kuuluu vanhemmuuteen. Kesällä tulemme jatkamaan lukutaidon kerryttämistä lukemalla vähän joka päivä. Myös meidän kuopus on istunut harjoittelemassa kirjaimia esikoisemme kanssa ja hän ei malttaisi odottaa, että itse saisi jo aloittaa koulun. Loppujen lopuksi huokaisen tässä vaiheessa helpotuksesta. Olemme selvinneet myös tästä vuodesta ja jännitimme ehkä turhaan - osaamme olla myös koululaisen vanhempia.
Miten teidän kouluvuosi on sujunut?
Miten teidän kouluvuosi on sujunut?
-Såfin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti