2019/05/08

Luontokeskus Haltia ja virtuaalitodellisuus

Viime viikonloppuna päätimme viedä pojat katsomaan Nuuksiossa sijaitsevaa luontokeskus Haltia:n näyttelyä. Kävimme siellä viimeksi muutamia vuosia sitten ja tykkäsimme paikasta kovasti. Sen lisäksi, että Haltiassa on suuri luontokeskus, samasta paikasta lähtee myös paljon patikointipolkuja joita yhtälailla olemme testanneet tässä vuosien mittaan. Tällä kertaa päätimme kovan tuulen takia pysytellä pelkästään sisätiloissa. Haltian luontokeskuksen rakennus on aivan erityislaatuinen sillä sen rakenteet kaartuvat kauniisti ja se on kuin pieni taideteos keskellä luontoa. Talon edustalla on hyvin parkkitilaa, eikä siellä juuri koskaan ole tungosta. Tämä on siis juuri sopiva paikka rentoutua perheen kanssa. Haltian sivunäyttelyt vaihtelevat ja tällä kertaa meitä odotti valokuvanäyttely jossa oli kuvastettu ihmisen jättämää jälkeä luontoon. Lapset olivat tästä yllättävän kiinnostuneita. Valokuvanäyttelyssä hylkeen kaulan ympärille oli kiristynyt roska ja kaunista revontulimaisemaa reunusti voimasähkölinjat. Vaikka valokuvanäyttely oli hieno, pojat kiinnostuivat tällä kertaa jostain aivan uudesta jutusta - nimittäin päänäyttelyn virtuaalitodellisuus-laseista..

Useassa eri huoneessa oli eri ympäristöjä joissa pääsi hyppäämään toiseen todellisuuteen virtuaalilasien kautta. Yhdessä paikassa sai esimerkiksi ihailla perinteisiä suomalaisia luontomaisemia ja toisessa sai eläytyä olemaan eläimen muodossa ja liikkua luonnossa. Tämä oli siis ensimmäinen kerta kun pojat saivat testata miltä tuntuisi olla lintu, krokotiili tai sademetsän sammakko. He olivat kokemuksesta aivan innoissaan. Meidän oli jopa pyydettävä heitä antamaan tilaa seuraaville kokeilijoille sillä he olisivat viihtyneet lasit päässä koko iltapäivän. Onneksi Haltiassa ei ollut ruuhkaa ja palasimme kerta toisensa jälkeen virtuaalitodellisuuteen. Hihii.. 

Haltiassa on myös muuta. Siellä pystyy konttaamaan aidon tuntuiseen ketunkoloon, hiipiä nukkuvan karhun ohi ja kutistua pienen pieneksi linnuksi linnunpönttöön hoivaamaan munia. Haltiassa on myös kiva ruokapaikka jossa ehdottomasti kannattaa syödä esimerkiksi lounasta. Meidän iltapäivä Haltiassa oli tälläkin kertaa todella onnistunut ja suosittelemme paikkaa jos sinua kiinnostaa nähdä luontoa ja eläimiä hieman erilaisesta näkökulmasta. 

Onko Haltia sinulle tuttu paikka?

-Såfin

3 kommenttia:

  1. Virtuaalilasit oli meidänkin lasten suosikki, mutta me löydettiin vain ne joilla katseltiin maisemia ja niistäkin laseista toiset oli rikki. Mitenhän me onnistuttiin missaamaan muissa paikoissa olleet lasit. Tuo eläimen osaan eläytyminen kuulostaa erityisen kivalta. Pitää vissiin mennä uudestaan etsimään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi äh. Toinen virtuaalihuone löytyi "pikkukaupan jälkeen". Siellä oli kaksi eri pistettä. Ehkä se huone oli uusi? :) Siellä oli kaksi eri pistettä. Toinen oli linnulla lentäminen ja toinen taas amazon-metsätyyppinen sammakoineen ja krokotiilineen.. Nuo pääsalinkin lasit toimivat kummatkin nyt viikonloppuna.

      Poista
  2. Oon monta kertaa miettinyt, että tuo ois ihan meidän poikien kohde. Ehkä siis joskus vielä tuonnekin päästään käymään :D

    VastaaPoista