2015/11/23

Kun se pienin asia muuttuu

Tämä on ehkä vähän höpsö juttu, mutta kerron silti. Olen huomannut, että lasten kanssa ulkoillessa lähipuistoissa toistaa aina niitä ihan samoja asioita. Kävellään aina samaa reittiä, nauretaan aina samoille hassuille puille. Pysähdytään heittämään kiviä siihen samaan kohtaan, johon aina muodostuu lätäkkö ja tasapainoillaan aina samoilla katukivillä. Näin ainakin meillä. Se kodin ympäristö ja ne rutiinit ovat tärkeitä. Noh, nyt viikonloppuna ulkoillessa kuljimme tapamme mukaan meidän läheisen koulun ohi jonka kohdalla usein pysähdymme katselemaan koululaisten taideteoksia, jotka ovat esillä isoissa näyteikkunoissa. Aiemmin meitä odotti näissä näyteikkunoissa muumimaailman hahmoja ja muumilakson maisemat. Tälläkin kertaa luulimme menevämme katsomaan muumeja, mutta näyteikkunassa olikin jotain aivan uutta..



Siellä näyteikkunoissa olikin esillä klassikkosatuja kuten Vaahteramäen Eemeli ja Kolme pientä porsasta. Olipas meidän lapsilla aivan hassun hauskat ilmeet kun huomasivat, että näyteikkunan teema onkin muuttunut. Hihii. Ihmettelimme ja ihailimme uutta näyteikkunaa ja päästyämme kotiin luimme tietenkin juuri näitä kyseisiä satuja.

Kuulostaa ehkä pieneltä jutulta, mutta meidän lapsia tämä "pieni muutos" puhututti vielä illallakin..

Onko teillä ulkoillessa tällaisia useasti toistuvia puuhia tai rutiineja?

-Såfin

8 kommenttia:

  1. Lapset kyllä huomaa mitä kummallisempiakin pieniä yksityiskohtia :) vaikka sen että naapurin puutarhatonttu on vaihtanut paikkaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin on! :D Ei tarvii olla kuin katkennut oksa tutulla tiellä niin johan ihmetyttää.. Hihii..

      Poista
  2. Vau! Tuollainen näyteikkuna on varmasti suuri juttu pienille oppilaille ja ihana piristys ohikulkijoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ollut ihan hitti! Etenkin jos meillä on "nuorempia vieraita" kylässä, koukataan yleensä aina tätä kautta! Sen verran hauska se lasten mielestä on :D

      Poista
  3. Ihana idea, että nuo ovat tuollain esillä <3 voi ku meidänkin lähikoululla olisi näyteikkuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä! Mietinkin, että pitäisi ihan laittaa positiivista palautetta tälle koululle :D

      Poista
  4. Hih, kyllähän nää kaikki pienet jutut on just niitä isoja <3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kun osaisikin valmistella heitä isoa maailmaa varten. Että mites sitten kun vähän isommat asiat muuttuu?! :D

      Poista