2018/10/29

Missä sinä äiti treenaat?

Meidän 7-vuotias esikoinen aloitti tänä syksynä jääkiekkojoukkueessa. Viime kuukausien aikana hänelle on toden teolla selvinnyt mitä treenaaminen tarkoittaa. Hänen joukkueella on 2-3 treenit viikossa ja välillä pelejäkin. Kaikkia treenejä ei toki vietetä jäällä, vaan joukkue kannustaa hienosti lapsia liikkumaan monipuolisesti myös muun tyyppisellä liikkumisella kuten hyppy-, juoksu-, ventytystreeneillä. Kun nyt viikonloppuna kerroin, että itse lähtisin treenaamaan meidän esikoinen kiinnostui kuulemaan lisää minun treenaamisesta. Aiemmin häntä ei olisi voinut kiinnostaa vähemmän mitä minun treenit tarkoittaa, mutta nyt kun hänellä on oma vertauskohde mielenkiinto muita treenimuotoja kohtaan on herännyt. Selitin minkätyyppisiä urheilulajeja minä harrastan. Lapsille tutuin ja heille näkyvin minun liikuntamuodoista on pilates- ja joogatuokiot joita harrastan usein itseohjatusti kotona. Tällä kertaa olin kuitenkin suuntaamassa kuntosalille. Meidän esikoinen kysyi minkälainen kuntosali on ja yritin parhaani mukaan selittää. Lopulta sain idean - ottaisin meidän esikoisen mukaan kuntosalille jotta hän näkisi mitä siellä tehdään.. 

Käyn itse useamman kerran viikossa meidän työpaikan kuntosalilla ja koko paikka oli sattumoisin tyhjillään kun saavuimme sinne. Minä sain kaikessa rauhassa näyttää hänelle minne äiti aina lähtee treenaamaan. Näytin meidän esikoiselle nyrkkeilyhuoneen ja hän innostui testaamaan paksuja hanskoja käsiinsä ja lopulta myös nyrkkeilysäkin mätkimistä. Hän istui soutulaitteessa ja roikkui puolapuissa. 1 kilon painoja annoin hänen koittaa kerran, muutenhan painot eivät ole ollenkaan lapsille soveltuvat. Lopulta hän sai turvallisuussyistä istua hieman sivussa kun treenasin suurempien painojen kanssa. Valutin hänelle kaakaon kuntosalin kahvikoneesta ja hän katsoi jakson piirrettyjä kännykästään sillä aikaa kun hän ei voinut olla vieressäni. 

Minusta oli liikuttavaa kun hän matkalla kotiin kiitti minua siitä, että oli saanut tulla mukaan tutustumaan kuntosaliin. Hän sanoi, että oli todella kivaa. Ihana hän. Jotenkin tuntuu hassulta, etten aiemmin ollut tajunnut näyttää hänelle minkälaista kuntosalilla treenaaminen on. Onhan lapset käyneet mm. työpaikalla tutustumassa. Ehkä on helpompi näyttää lapselle muita urheilulajeja kuten käsipalloa tai jalkapalloa joita voi seurata jopa telkkarista. Minusta on kuitenkin tärkeää, että lapset näkevät minkälaisten asioiden parissa vanhemmat viettävät aikaa. Ja nyt kun seuraavan kerran sanon meidän poitsulle lähteväni kuntosalille, hän tietää tarkalleen mitä se tarkoittaa. 

Ovatko lapsesi olleet mukana sinun harrastuksissa? 

-Såfin

2 kommenttia:

  1. Musta on hyvä idea ottaa lapset joskus mukaan harrastuksiin, ehkäpä se tosiaan innostaa myös heitä harrastamaan. :) Meillä tietysti Alisa kulkee useinkin mukana harrastusreissuilla, se on vähän sellainen koko perheen juttu...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri näin! Teillä onkin kiva kun harrastus sisältää reissaamista kaupungista toiseen niin lapset kulkeekin kivasti siinä mukana <3

      Poista