2018/01/05

Betoniset kynttiläjalat

Olen viime aikoina innostunut kaikeasta rouheasta ja karheasta. Kaiken ei yhtäkkiä tarvitse olla kiiltävää ja siloiteltua. Olen jopa innostunut tarkoituksella sotkuisesti sisustetusta ns. ranskalaisesta tyylistä jossa kirjat ovat pinottu hujanhajan tuolin päälle. Tuolin selkänojalla ehkä roikkuu rypistynyt viltti ja seinää vasten lattialla nojaa muutama sisustustaulu. Kaikki on tarkasti harkittua muttei symmetristä ja siloteltua. Ehkä tiedät mitä tarkoitan?! Toisaalta meillähän on myös muutto edessä joten ehkei se yhtään haittaa, että silmäni pikkuhiljaa tottuu tällaiseen sotkuiseen tyyliin. Heh. Meidän rakennusprojektin myötä betoni on myös tullut tutummaksi materiaaliksi. Kerroinkin eilen siitä miten meidän uudessa kodissa kokonainen seinä on jätetty betonipinnaksi ja olen tästä todella innostunut. Samalla saimme myös idean kun katselimme rakennustyömaalla lojuavia betonipusseja ja betonimyllyä. Päätimme sen inspiroimana tänä vuonna tehdä betoniset kynttiläjalat joista samalla saimme myös kivat joululahjat..


Keräsimme muutaman viikon ajan tyhjät pahvi-, viili- ja jugurttipurkit talteen ja pesimme ne. Kun niitä oli riittävästi (sillä näitä kannattaa tehdä reilu määrä kerrallaan) meidän isi-ihminen lähti meidän rakennustyömaalle täyttämään muotit märällä betonilla. Emme voidelleet muotteja mitenkään erityisesti ja käytimme tähän projektiin ihan karheaa betonia. Askartelukaupoissa löytyy myös sileämpää betonia pienemmissä pakkauksissa, jota voi käyttää jos ei satu olemaan tällaista työmaata käytettävissä. Keskelle märkää betonia laitettiin sitten pieni metallinen tuikkukuppi, joita saa ostaa askartelukaupoista. Betonin kuivumiseen sai varata muutaman viikon jotta se oli täysin kuiva. Kuivumisen jälkeen muotti irroitettiin ja kynttiläjalkaa hiottiin hieman hiekkapaperilla jotta kulmat eivät olisi terävät.

Sen lisäksi, että annoimme näitä lahjaksi tuttaville ja sukulaisille nyt jouluna halusimme myös pitää itsellämme muutaman sillä meistä on hauskaa, että meillä on koriste-esineitä jotka on tehty samasta materiaalista kuin meidän tuleva koti.

Oletko sinä koskaan askarrellut jotain betonista?

-Såfin

Arvonnan voittaja: Perhekalenterin arvonnan voittaja on nyt selvillä. Yours Mine Designin hauskan seinäkalenterin voitti kommentoija nimimerkillä Iina Kuulto. Onneksi olkoon, olen sinuun yhteydessä. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

4 kommenttia:

  1. Hauska lahjaidea♥ Betoni on kyllä omalla tavallaan niin kovin kaunista!

    VastaaPoista
  2. En ole koskaan tehnyt betonista mitään. Sivusta seurasin äitini betoni-innostusta. Hän toivoi kerran synttärilahjaksi betonimyllyn. Näitä kuviasi katsoessa heräsi myös minussa pieni betoni-innostus. Pitäisikö kokeilla...
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri viime vuonna oma äitini puhui myös betonitöistä joista hän haaveilee. Betonimyllyä hän ei sentään vielä toivonut :D Ja ehdottomasti kannattaa kokeilla jos syntyy inspis, näitä on kohtuullisen helppo toteuttaa, ainoastaan kuivuminen vie aikaa.. <3

      Poista